Arkisto
GUBBE HISTORIA
Lauantaina 25.9.2010
..koitti se päivä jolloin Loiske Gubet aloitti joukkueena varsinaiset pelit. Paikkana oli THT-Center (Kauklahti) ja kyseessä perinteinen IKIS-turnaus. Paikalle oli saapunut 11 Gubbe- peluria, joten käytössä oli kaksi täyttä kentällistä ja maalivahti.
Ensimmäisessä ottelussa vastaan asettui Pauhu jolla on mittava meriittilista IKIS-turnausten osalta. Ottelu sujui Pauhun tahdissa kun Loiske pelurit hakivat pelituntumaa, olihan kyseessä ensimmäinen peli kokoonpanolla. Muutaman puolustuspään uinahduksen avustuksella ja oman ontuvan viimeistelyn takia taulullla oli ottelun päätteeksi lukemat 5-0 Pauhulle. Ottelun lopussa Loiske yritti kuparista rikki vielä ilman maalivahtia siinä onnistumatta, mutta mikä positiivista myöskään vastustaja ei kyennyt maalintekoon.
Toisessa pelissä vastaan asettui turnauksen isäntäjoukkue SB Doro. Ottelu alkoi Loiskeen tahdissa ja Loiske Gubet pelihistorian ensimmäinen maali oli nähnyt päivänvalon. Loiske pelasi hyvää peliä ja taululla oli jossain vaiheessa jo lukemat 5-1!. Sitten Loiskeen peli vähän sekosi ja tuli puolustuspään virheitä ja SB Doro pääsi peliin mukaan. Hyvän taistelun päätteeksi taululla kuitenkin loppulukemat 6-5 Loiskeelle. Ensimmäinen voitto oli saavutettu. SB Doro pelasi ottelussa yllättävän kovaa, olisikohan Loiskeen alkurynnistys yllättänyt Doro pelurit. Tuli paljon selkäänajoja ja mailapeli oli ajoittain kovaa. Loiske pelaajat pitivät päänsä kylmänä eivätkä lähteneet tuohon mukaan, muuten kuin verbaalisella tasolla.
Kolmannessa pelissä vastaan asettui TKTL. Loiske pelurit oli vähentynyt sen verran että jouduttiin pelaamaan 3 puolustajalla ja kahdella hyökkäysketjulla. Ottelu meni Loiskeen tahdissa, jatkettiin siitä mihin Doro pelissä jäätiin. Hyökkääjät haastoivat hyvin vastustajan puolustusta ja maaleja syntyi. Niitä tuli komeilla laukauksilla ja muutama myös hienon hyökkäyspään yhteenpelaamisen kautta. Ottelun lopussa taululla lukemat Loiskeelle 7-1. Tuo ainoan maalinsa TKTL pääsi kuittaamaan puolustuspään pelaamisessa tapahtuneesta virheestä.
Sijoitus oli oman lohkon toinen ja pääsy pronssipeliin. Pronssipelissä vastaan asettui toisen lohkon kakkonen HöySä. HöySällikin hyvä saldo edellisistä IKIS-turnauksista, kahdessa edellisessä turnauksessa pronssilla ja hopealla. Pronssipeli alkoi HöySän viemänä, taululla jossain vaiheessa lukemat 3-1 HöySälle. Loiske pelureiden jaloissa taisi jo hieman väsymys tuntua mutta pystyttiin pelissä vielä nousemaan tasoihin ja tuossa vaiheessa peli näytti siltä että ohi mennään. Muutama puolustuspään virhe ja hieman epäonnea hyökkäyspään viimeistelyssä niin lukemat ottelun loppupuolella HöySälle 6-5. Ottelun lopussa päästiin vielä YV:lle ja oli saumat päästä tasoihin. YV:llä peli oli hieman hermostunutta eikä saatu aikaiseksi kunnon YV-peliä. Lopullisesti homma kuivui kasaan kun otettiin hyökkäyspäässä maasta pelaamisesta jäähy. Allekirjoittanut itse hakemaan kulmasta irtopalloa, liukas kenttä teki tepposensa, mies rähmällään maassa ja vaistomaisesti mailalla palloon eikun jäähylle. Aikaa pelikellossa jäljellä puoli minuuttia. Homma sitä myöten paketissa. HöySä voitti ottelun 6-5. Lopputuloksena IKIS-turnauksesta kunniakas neljäs sija. Se on todella hyvä sijoitus kun ottaa huomioon minkä verran meidän porukka on yhdessä pelannut. Osalla pelureista on tosipeleistä aikaa kuitenkin jopa vuosia. Ja kun tuota pelituntumaa ei ole pomppii pallo vielä lavassa ja peli on hermostunutta. Kun saadaan pelejä enemmän alle, niin kyllä tästä hyvää seuraa... Loppuun lainaus yhdeltä pelikaverilta "Loiske Gubet jyrää!"
Tapsa #8